Keno Tulokset – Nyt Voittaminen On Lähempänä Kuin Koskaan

Keno tulokset Keno tulokset

Keno tulokset usein hämmästyttävät pelaajia, sillä heidän toiveistaan huolimatta, peli tuottaa äärimmäisen harvoin voittoja. Siitä huolimatta sadat tuhannet suomalaiset pelaavat vielä suuremmalla vakaumuksensa, sillä he kuvittelevat virheellisesti, että tappioiden kertyessä voittamisen todennäköisyys kasvaa. Se ei valitettavasti pidä paikkaansa, vaan häviäminen jatkuu loputtomasti, ainoana lohtuna pienet ja harvoin osuvat voitot. Muut kasinopelit eivät tarjoa näin olemattomia voittoja.

Jos asiaa tarkastelee ulkopuolisena, se näyttää järjettömältä, mutta monille suomalaisille kyseessä on pinttynyt tapa, ja keino pitää omat unelmat elossa. Kenon viehätys piilee siinä, että pelistä voi voittaa 0,0000001 % todennäköisyydellä 200 000 euroa. Se tarkoittaa yhtä miljoonasta. Samoin kuin suurin osa ihmisistä kuvittelee virheellisesti olevansa keskimääräistä parempia kuskeja, he myös kuvittelevat voittamisen todennäköisyyden heittämällä yläkanttiin ja saavansa tappiot kattavat kenotulokset tulevaisuudessa. Vakaumusta vahvistaa se, että silloin tällöin joku voittaa enemmän rahaa, ja pelaajat unohtavat, että sata tuhatta muuta ei ole voittanut mitään. Veikkaus kuitenkin tienaa mukavasti, sillä Keno arvotaan kolmesti päivässä, ja itsepäiset suomalaiset pelaavat sitä päivästä toiseen!


Kenotulokset eivät muuta tosiasioita

Keno on tietämättömien pelaajien suosikki, sillä sen palautusprosentti on yksi rahapelien huonoimmista, koska kenonumerot arvotaan 80 vaihtoehdosta. Vain loton 7 oikein todennäköisyys on vielä pienempi! Näitä pelejä kutsutaan osuvasti tyhmien veroksi, sillä Veikkaus kerää valtavat määrät rahaa, ja yksittäiset pelaajat voittavat harvakseltaan mitään merkittävää. Jos sinä olet syyllistynyt samaan, ja menetät päivittäin rahaa, saat sen anteeksi. Sadat tuhannet suomalaiset pelaavat tätä peliä tietämättä paremmasta, joten et ole muita pahempi. Sinä voit kuitenkin olla muita parempi, ja me kerromme miten!

Keno on kiistatta surkein peli, johon rahansa voi haaskata, mutta tarjolla on pelejä, joissa on oikea mahdollisuus voittaa. Harva kuitenkaan löytää koskaan näitä pelejä kielteisten mielikuvien ja pelkojen vuoksi. Sen sijaan rahaa tuhlataan sokeasti peliin, joka nielee ahneesti kaikki eurot, joita sille syöttää. Haluatko sinä jatkaa häviämistä ja olla häviäjä lopun elämääsi? Hyvä on, jatka Veikkauksen Kenon pelaamista ja katso mitä tapahtuu. Jos olet kuitenkin valmis muuttamaan käsityksiäsi, silloin sinulla on mahdollisuus muuttaa itsesi voittajaksi. Me paljastamme, miten se onnistuu. Kenon tulokset eivät enää määrittele sinua, vaan sinä otat ohjat käsiisi, ja alat pelata pelejä, joista voitat jatkuvasti!


Tarkista Kenonumerot vielä viimeisen kerran

Tarkista kenonumerot tänään, jos olet pelannut kierroksen, mutta suuntaa sen jälkeen katseesi nettikasinoille. Nettikasinot ovat älykkään pelaajan parhaita ystäviä, sillä ne tarjoavat pelejä, joista voittaminen ei ole pelkästään helppoa, vaan myös todennäköistä. Suomessa on markkinoilla pari tusinaa todella laadukasta kotimaista kasinoa, joiden pelikirjastot ovat täynnä toinen toistaan parempia pelejä. Ei häviämisestä tarvitse tehdä mitään isoa numeroa, vaikka kenoon olisikin tuhlannut satoja euroja rahaa. Jos talletat kasinolle 100 euron potin, voit joka ilta pelata 10 euron edestä jotain tuottoisaa kolikkopeliä, ja lupaamme, että peli tuottaa paljon enemmän viihdettä ja voittoja, kuin 100 kierrosta kenoa! Pelaa joka ilta, jotta suurin voitto osuu sinulle. Saat kolikkopeleissä myös monta ilmaiskierrosta, kun bonussymbolit osuvat kentälle, ja viimeistään silloin pyyhit mielestäsi kenon numerot ja aiemmat pettymyksesi. Kunnolla voittaminen kuivaa parhaiten tappioiden kyyneleet.


Kenon tulokset ja voittojen kertoimet

Näet kertoimet ja keno tulokset Veikkaus sivuilta, sekä voittoluokat. Kenoa pelataan aina euron panoksella, tai kahden, jos on ottanut myös kunkkukertoimet. Lotto on saman hintainen. On hämmästyttävää, että suomalaiset ovat pakkomielteisiä lotosta, kun jackpot pelin kierroksella voi tienata paljon enemmän. Kenon voittonumerot pyörii heidän mielissään, eivätkä he saa öisin unta, vaan säpsähtelevät hikisinä ja rauhattomina. Sen takia ei kannata koskaan kokeilla kenoa, vaan pysyä turvallisissa kasinopeleissä, jotka eivät aiheuta niin vaarallisia sivuvaikutuksia. Suosittelemmekin, että asetat panoksen kolikkopeliin, joka on kuin tuore kuppi kahvia! Pian olet pirteä ja hyväntuulinen, sillä mukava kasinovoitto lämmittää mieltäsi!


Keno numerot köyhdyttävät joka kierroksella

Voit valita tänään, haluatko taas pelata tyhjän kierroksen ja tarkistaa kynsiäsi syöden Keno Veikkaus tulokset, vai menetkö nettikasinolle nauramaan iloisesti live blackjackin ja ruletin parissa. Keno arvonnan pilkallinen sävy ei enää paina sinua alas, vaan voit rohkeasti ja vahvasti pelata kasinopelejä, joista voittaa kunnolla rahaa! Isosta jättipottipelistä voi voittaa jopa 4 miljoonaa euroa, eikä siinä tarvitse valita numeroita, tai odottaa, että arvonta suoritetaan. Vältä kenoa tästä lähin, ja koita pyyhkiä sen voittokertoimet mielestäsi. Parasta lääkettä ovat nettikasinoiden pelit, joiden avulla kello kulkee kiitettävästi eteenpäin, ja akuutti keno vimma ehtii vaimeta. Uusimmat kolikkopelit ovat niin viihdyttäviä, että voit uppoutua niiden pariin tuntien ajaksi!


Veikkaus Keno ei suju edes ennustajalta

Veikkaus Keno numeroiden ennustaminen on mahdotonta. Tämän tietää tiede varmaksi. Mikään tunnettu keino ei nosta todennäköisyyttä voittaa, ellei pelissä huijaa. Senkö haluaisit nähdä, että kasino mitätöi keno voittojesi kierrokset huijauksen takia? Sinun ei tarvitse onneksi olla se pelaaja, joka turvautuu vilunkiin, vaan voit voittaa rehdisti! Sinua näet odottaa ihana 100 % bonus, jonka avulla voiton turvaaminen on helppoa. Voit avata pelin ja näet, miten suuri kerroin ilmaiskierroksilla maksetaan. Silloin näet, miten onnettomat kunkkukertoimet ovat olleet, ja miten Veikkauksen peleistä on ollut mahdotonta voittaa. Monissa kolikkopeleissä on bonuspelin ilmaiskierroksilla jopa 8 kertoimet, jolloin voit voittaa euron panoksella helposti tuhannen euron kombon!


Unohda lopullisesti kenon numerot ja pelaa jotain muuta

Suomen keno ja sen mielivaltainen voitonjako pitää sadat tuhannet suomalaiset tietämättöminä ja köyhinä. Kellään ei ole oikeasta numerosta tietoa, mutta silti peliä pelataan lasittunein silmin, koska muuta toivoa ei enää ole. Pelaajat odottavat sokeasti osumia, vaikka valittuna olisi vain 2 numeroa. Kun keno numeroita tarkistaa, saa hetkellisesti nauttia pienestä jännityksestä, mutta satojen kierrosten jälkeen toleranssi kasvaa, ja kenon pelaamisesta on tullut pakonomainen obsessio, josta pelaaja ei pääse enää irti. Ainoastaan kasinot voivat vapauttaa pelaajan korkean talon edun peleistä, sillä niitä on vaikea löytää laadukkailta pelisivustoilta. Näillä sivustoilla pelaajien vaatimustaso on niin korkea, että nettikasinot eivät kehtaa tarjota yhtä huonoja pelejä kuin julkea Veikkaus.

Veikkauksen Kenon pelaaja ei ole välttämättä kokeillut koskaan oikeaa kasinopeliä. Tietämättömyys on kuitenkin huono tekosyy. Jokainen osaa laskea omat keno voitot vuosien ajalta, ja silloin kenon pelaaminen saa riittää. Vain oikeat casino pelit sen jälkeen enää kelpaavat, jolloin pelaaminen on mielekästä ja tuottoisaa. Tee siis oikea päätös ja sano ei kenolle.

Vaihda äkkiä peliä ja aloita voittaminen kasinolla: